Vesi- ja viemärilaitteiden huolto

Vesi- ja viemäritekniikan säännöllinen huolto kannattaa

Vesi- ja viemäritekniikan säännöllinen huoltaminen auttaa ennaltaehkäisemään ja havaitsemaan jo aikaisemmassa vaiheessa mahdollisia vaurioita ja tukkeutumia. Näin orastavat ongelmat eivät pääse salakavalasti kasvamaan suuremmiksi ja kalliiksi korjata. Säännölliset huoltotoimenpiteet auttavat myös varmistamaan, että käyttövesi on puhdasta ja laadukasta. Teemme niin yksittäiset kuin säännölliset huollot saniteettikalusteille, jätevesijärjestelmille ja vedenpuhdistuslaitteille.

Jätevesihuolto

Jätevesijärjestelmän kunnosta huolehtiminen auttaa pitämään kaivovetesi puhtaana. Pienpuhdistamoille suositellaan tehtäväksi tekninen tarkastus ja huolto kerran vuodessa. Huollon aikana tarkastetaan esimerkiksi, että kompressorit, pumput ja puhaltimet ovat kunnossa, puhdistetaan järjestelmä, vaihdetaan kuluvat osat sekä lisätään tarvittavat kemikaaleja pienpuhdistamoon. Kuulumme Uponorin Clean ja Wehoputs -jätevesijärjestelmien virallisiin huoltoliikkeisiin.

Vedenpuhdistus

Vedenpuhdistuksella on tärkeä tehtävä: tarjota puhdasta juoma- ja talousvettä. Puhdistettua vettä olisi hyvä tutkia muutaman vuoden välein, jotta mahdolliset epäpuhtaudet löydettäisiin ajoissa. Epäpuhtauksista saattaa aiheutua terveydellistä haittaa, saostumia, värjäytymiä ja syöpymisiä. Vedenpuhdistuksessa käytämme esimerkiksi Watmanin ja KMV:n tuotteita.

Saniteettikalusteet

Vuotaako WC:n säiliö tai hana? Huollamme ja korjaamme kaiken merkkiset saniteettikalusteet kuten WC-istuimet, pesualtaat ja suihkut.

Hanki huoleton vuosihuoltosopimus

Vuosihuoltosopimuksen avulla sinulla on monta huolta vähemmän. Huolehdimme puolestasi kotisi kodintekniikan kunnosta, jotta tekniikka pysyisi toimivana mahdollisimman pitkään.

Meistä sanottua - asiakkaidemme kokemuksia

Ota meihin yhteyttä!

Vapaa aihe
Tarjouspyyntö
Huoltopyyntö / Kiireellinen
Vuosihuolto

Huoltolomake / Kiireellinen

  • Max. file size: 98 MB.
    Esim. aiheeseen liittyvä kuva